SOSA-tv > YLE1 AamuTV > Syksy 2009 > Jakso 12 - Ikääntyminen ja alkoholi
Jakso 12 - Ikääntyminen ja alkoholi
9.11.2009 Ikäihmisten päihdeongelmat lisääntyvät, mutta ikäihmisille tarkoitetut päihdepalvelut eivät ole pysyneet suuntauksen perässä.
Sininauhaliiton koordinoima Liika on aina liikaa -hanke pyrkii auttamaan asiaa.
Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-ryhmät ovat osa hanketta, ja Sosa-tv vierailee tässä jaksossa yhden ryhmän tapaamisessa.
Upota video omille sivuillesi, kopioi koodi tästä:
21.12.2009 Vamma tai sairaus muuttaa usein merkittävästi paitsi ihmisen omaa, myös hänen omaistensa ja läheistensä elämää.
Tavoitteena on kuitenkin palauttaa elämä vähitellen mahdollisimman tavalliseksi, ja tässä läheisten tuki ja osallistuminen ovat tarpeen.
Apuna on kuntoutus: Invalidiliiton kuntoutuskeskuksissa Helsingissä, Lahdessa ja Rovaniemellä tavoitellaan hyvää ja toimivaa arkea.
14.12.2009 Liikenneraittiuskampanja muistuttaa etenkin nuoria kuljettajia siitä, että autoilu ja alkoholi eivät sovi yhteen. Kampanja korostaa myös, että autossa matkustavalla seurueella voi olla suuri vaikutus kuljettajan ajokykyyn ja vastuullinen seurue voi estää humalaisen kuljettajan ajoon lähtemisen.
Sosa-tv:n tässä jaksossa pohditaan, miten ajo-opetus voisi parantaa nuorten kuljettajien mahdollisuuksia kestää sosiaalisia paineita.
7.12.2009 Aivot ovat elimistömme herkin elin, joten niistä kannattaa pitää huolta iästä ja muuttuvista elämäntilanteista huolimatta.
Suomessa on noin 130 000 muistisairauteen sairastunutta ihmistä.
Yli 7 000 heistä on työikäisiä.
Muistisairaus on etenevä neurologinen sairaus, johon nykylääketiede ei tiedä parannuskeinoa, ainoastaan taudin etenemistä hidastavia lääkkeitä.
Lisätietoja Muistiliitosta.
30.11.2009 Tässä Sosa-tv:n jaksossa tutustutaan Hyvän mielen talon Prospect-koulutukseen Oulussa.
Koulutus on tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille, heidän omaisilleen sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.
16.11.2009 Tupakoinnin lopettaminen on terveysteko, jolla isät ja äidit voivat vaikuttaa merkittävästi koko perheen yhteisen elämän laatuun ja pituuteen.
Syöpäjärjestöt painottavat, että savuttomassa kodissa lapsi välttyy passiivisen tupakoinnin terveyshaitoilta, ja lisäksi on todennäköisempää, että hän ei aloita itse tupakointia.
Tukea lopettamiseen voi hakea esimerkiksi stumppi.fi-sivustolta.
2.11.2009 Nuorten terveyden ja turvallisuuden pahin uhka on liikenne.
Ehkäisevää päihdetyötä tekevä Terveys ry johdattaa nuoria turvallisempaan liikennekulttuuriin niin mopolla, autolla kuin kaverin kyydissäkin.
Sosa-tv vierailee Selvä Peli -kurssilla Hattulassa.
26.10.2009 Suomalaisilla kunnilla on käytettävissään mainio tapa tehdä terveystekoja: puutarhanhoito hoitaa myös tekijäänsä monin tavoin, ja monelle suomalaiselle juuri kaupungin puisto on se lähin puutarha.
Asukkaat kannattaisikin päästää hoitamaan lähiympäristöään, sillä esimerkiksi haravointitalkoisiin kiteytyy melkoinen määrä terveyttä edistäviä asioita.
19.10.2009 Helsingin Herttoniemessä testaillaan nyt ja lähitulevaisuudessa uudenlaisia tapoja edistää terveyttä ja hyvinvointia.
Keskeisessä osassa ovat alueen asukkaat, sillä Herttoniemi on Terveellinen kaupunginosa -ohjelman elävä laboratorio.
12.10.2009 SOSA-kampanjan tarkoituksena on muistuttaa erityisesti kuntapäättäjiä siitä, että jokainen päätös on terveysteko.
Kampanjan sivuille kerätään kuntien terveystekoja.
Sosa-tv esittelee nyt yhden esimerkin: Järvenpään kaupunki on päättänyt satsata intensiiviperhetyöhön.
5.10.2009 Non Fighting Generation on valtakunnallisesti toimiva järjestö, joka on erikoistunut auttamaan väkivaltaisella käyttäytymisellä oireilevia nuoria.
Sosa-tv vierailee NFG:n Poikien Kohtaamiskeskuksessa Tasoristeyksessä Helsingin Myllypurossa.
28.9.2009 Liikenneturva muistuttaa syksyn tullen heijastinten tarpeellisuudesta.
Tämä Sosa-tv:n jakso näyttää käytännössä, miten tehokkaasti omaa
turvallisuuttaan voi parantaa pienillä ja yksinkertaisilla keinoilla.
21.9.2009 Leipätiedotuksen vetämä Haukkaa välillä -välipalakokeilu tuo syksyn aikana terveellistä purtavaa monen koululaisen iltapäivään.
Tarkoituksena on parantaa leivän arvostusta ja samalla koululaisten ruokatottumuksia.
Sosa-tv käy haukkaamassa välipalan Turussa.
14.9.2009 Uhkaako lama horjuttaa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia?
Ajankohtainen kysymys nostettiin esille Lasten terveyskäräjillä 8.9.2009.
Tässä Sosa-tv:n raportti tilaisuudesta.
7.9.2009 Tässä Sosa-tv:n jaksossa perehdytään Suomalaisen Lääkäriseuran
Duodecimin Käypä hoito -suosituksiin. Ne perustuvat tuoreeseen,
asiantuntijoiden arvioimaan tutkimustietoon ja ovat kaikkien
luettavissa Käypä hoidon nettisivuilla.
31.8.2009 Tuki- ja liikuntaelimistön terveys on kaikkien kansansairauksien
ennaltaehkäisyn perusta. Suomen Tule ry ja Kansallinen TULE-ohjelma
keräävät kilpailun avulla ideoita, joilla itse kukin voisi edistää
tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä arkielämässään. Kilpailusäännöt
löytyvät Suomen Tule ry:n nettisivuilta.
24.8.2009 Sosa-tv esittelee syyskauden ensimmäisessä jaksossa eduskunnan
terveyden edistämisen asiantuntijaryhmän. Sen tehtävänä on pyrkiä
saamaan aikaan päätöksiä, jotka olisivat hyväksi koko kansan
terveydelle. Taloudellisesti tiukkoina aikoina tämä on erityisen
tärkeä tehtävä.
YLE1:n aamu-TV:ssä on esitetty tammikuusta 2009 alkaen terveyden
edistämisestä kertovaa ohjelmasarjaa "Se On Sinun Asiasi".
Sarjan näkökulma on laaja: yksilöstä yhteisöön ja yhteiskuntaan.
Jaksoissa on käsitelty niin yhdyskuntasuunnittelun ja kulttuurin
vaikutuksia terveydelle kuin esimerkiksi nuorille kohdistettua
päihdetyötä ja tunnetaitotunteja.
Jokainen päättää viime kädessä omista terveysvalinnoistaan, mutta niin
valtiolla, kunnilla, järjestöillä, työyhteisöillä kuin kouluillakin on
mahdollisuudet vaikuttaa merkittävästi siihen, kannustavatko
olosuhteet terveyttä edistäviin valintoihin.
Ohjelmasarjan toteutuksessa on mukana Terveyden edistämisen keskus ja
useita sen jäsenyhteisöjä.
Katso jaksot ja anna palautetta osoitteeseen sosa@tekry.fi!