Nyyti otti elävän kuvan palvelukseensa

 

SOSA-tv:lle on tehty kaksi Opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry:n ohjelmaa. "Elämäntaitoja oppimassa" kertoo Nyytin Elämäntaitokurssista. Pari vuotta myöhemmin valmistunut "Hyvä arki – Ronin tarina" palaa yhden kurssilaisen myöhempiin vaiheisiin. Molemmat jutut ovat olleet säännöllisessä käytössä.


ElämäntaitokurssiElämäntaitoja oppimassa -juttu kuvattiin Helsingissä Nyytin tiloissa huhtikuun 2009 alussa. Jutuntekoa oli pohjustettu muutamalla puhelinsoitolla, joissa sovittiin siitä, mitä ja keitä kuvataan ja mitä asioita haastatteluissa kannattaa käsitellä. Nyytissä selvitettiin etukäteen, ketkä elämäntaitokurssilaisista olisivat halukkaita kameran eteen.

Itse kuvaukset sujuivat vikkelästi. Kuvaaja ja toimittaja pistäytyivät tallentamassa kurssilaisten toimintaa kurssitapaamisessa ja haastattelivat kahta osallistujaa. Tämän jälkeen jututettiin vielä Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Helena Partinen.

Muutaman päivän kuluttua Nyytiin saatiin sähköpostitse jutun käsikirjoitus: sanasta sanaan se, mitä jutussa tultaisiin sanomaan. Tekstiin tehtiin muutama tarkennus, minkä jälkeen jälkeen ohjelma editoitiin valmiiksi. Ensiesitys nähtiin Ylen Aamu-tv:ssä 9.4.2009, mutta Nyytin henkilökunta pääsi esikatselemaan jutun jo etukäteen netin kautta. Heti esityksen jälkeen ohjelma julkaistiin SOSA-tv:n sivuilla, missä se on edelleen katsottavissa.

Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Helena Partinen muistelee, että ohjelman tekeminen sujui järjestön kannalta vaivattomasti.

– Meillä tiedettiin tarkasti, mikä tämä meidän palvelu on – ja kun yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, asia tuli hyvin selväksi.

Katso ohjelma Sosa-tv:ssä: Elämäntaitoja oppimassa.

 

Hyvä arki – Ronin tarina

 

Roni vilahtaa jo Nyyti ry:n ensimmäisellä videolla, ja vuonna 2011 tuli ajankohtaiseksi kertoa, mitä hänelle kuuluu. Näytti siltä, että Elämäntaitokurssi oli kääntänyt syrjäytymisvaarassa olleen nuoren miehen elämän uusille raiteille.

Ronin tarina tehtiin samalla tavoin kuin edellinenkin ohjelma: puhelinkeskusteluista kuvauksiin, kuvauksista käsikirjoitukseen ja ennakkokatseluun. Tällä kertaa juttu ensiesitettiin SOSA-tv:ssä. Nyyti nosti jutun esille muun muassa kotisivuillaan, Facebookissa ja uutiskirjeessään.

Helena Partisen mukaan elävän kuvan vahvuus näkyy hyvin Ronin tarinassa. Sen avulla pystyy kertomaan hyvin käytännöllisesti, miten syrjäytymisvaarassa olevia nuoria voi auttaa.

– Ohjelmassa on mukana ihminen, joka kertoo tarinansa ja antaa asialle kasvot. Olemme kerta toisensa jälkeen huomanneet, miten ihmiset liikuttuvat, kun katsovat tämän jutun.

Katso ohjelma SOSA-tv:ssä: Hyvä arki - Ronin tarina.

 

Elävä kuva taipuu moneen käyttöön

 

Molemmat ohjelmat ovat olleet esillä ja säännöllisessä käytössä muun muassa Nyytin kotisivujen ja sosiaalisen median kautta.

– Niitä on tarvittu esimerkiksi silloin, kun meillä on ollut avoimia ovia, vierailuja ja muita esittelytilaisuuksia, Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Helena Partinen kertoo.

Partinen arvioi, että molemmilla jutuilla on käyttöä myös tulevina vuosina, ja dokumenttiarvoa vielä senkin jälkeen.

– Aiomme lisätä elävän kuvan käyttämistä viestinnässämme, hän sanoo.